Biografia

Eeva Saarenpää, sopraano ja laulunopettaja

Sopraano Eeva Saarenpää (os. Kähärä) opiskeli klassista laulua tenori, prof. Hans-Jürg Rickenbacherin oppilaana musiikkipedagogin maisterinohjelmassa vuosina 2016-2018 Hochschule Luzernissa Sveitsissä. Vuosina 2014-2016 Eeva suoritti Master of Arts in Music Performance -tutkinnon samassa oppilaitoksessa, sivuaineena musiikkiteatteri. Opiskelunsa ohessa hän on esiintynyt mm. Luzernin teatterin oopperan solistiharjoittelijana ja sen 16-henkisen oopperakuorossa  sekä ammattilaiskuoro Ensemble Corundissa.

Vuosina 2008-2012 Eeva opiskeli laulua Jyväskylän ammattikorkeakoulussa laulunopettajanaan mm. Ritva Auvinen, valmistuen Muusikoksi (AMK). Sivuaineopintoja varhaisiän musiikkikasvatuksessa. Vuosina 2005-2008 hän suoritti muusikon perustutkinnon Kuopion konservatorion ammatillisella 2.asteella, laulunopettajanaan Heli Paananen.

Mestarikursseja mm. Margreet Honig, Montserrat Caballé, Christiane Iven, Francesca Micarelli sekä yksityisiä lauluopintoja oopperalaulaja Madelaine Wibomin oppilaana.

Eeva on esiintynyt solistina useissa oopperoissa, opereteissa ja erilaisissa musiikkiteatteriproduktioissa, mm. Don Juan, Figaron häät, Così fan tutte, Mustalaisruhtinatar, Iloinen leski, Lepakko, Tuhkimo, Hello, Dolly!, Piukat paikat, Ilta Kannaksella. 

Klassisen taidemusiikin lisäksi Eevan ohjelmistossa on runsaasti kevyttä musiikkia erityisesti ”kultaisilta vuosikymmeniltä” 1940-1950 -luvuilta. Eeva Saarenpää on tunnettu erityisesti vahvan sisäistetystä tekstien tulkinnasta, karismaattisen luonnollisesta lavaolemuksestaan sekä kuulaasta äänenväristään.

Vuonna 2018 Eeva kiertää Suomea mm. Ansa Ikosen roolissa laulukomediassa Tauno & Ansa, vastaparinaan tangokuningas Tommi Soidinmäki. Lisäksi hän esiintyy Luzernin teatterin oopperakuorossa.

Laulajan tehtäviensä lisäksi Eeva Saarenpää ohjaa lapsikuoroja ja äänenmuodostusta Birmensdorfissa (ZH) ja Kernsissä (OW), jossa hän opettaa myös yksinlaulua. Yksinlaulua ja aikuiskuoroa hän opettaa niinikään BADABUM-Ateljeessa Zugissa (ZG).  Luzernissa Eeva ohjaa perustamaansa sveitsinsuomalaisten lauluyhtyettä FinnSing Ensemblea, jonka ohjelmisto koostuu hänen sovittamastaan suomalaisesta pop- ja iskelmämusiikista.